Uusi luovan kirjoittamisen kurssi alkaa syyskuussa!

4.9.2019

Ihmisten kanssa

Kirjoittajakurssin opettaja esittäytyy kertomalla tarinoita elämästään ja melkeinpä tulee kirjoittaneeksi elämästänsä tarinan.

Veikkasin toisella kymmenellä 12 oikein, mutta niin teki 264 muutakin, joiden kanssa jaoin päävoiton – rahat riittivät polkupyörään. Koulun liikuntatunnilla tupakoin Cooperin testin aikana, opettaja retuutti kauluksesta raahaten ulos Laakson urheilupyhätön portista.

Aloin kirjoittaa. Ensimmäinen romaanikäsikirjoitus, jonka nimi oli Mieletöntä, kävi kustantajalla kun olin viidentoista korvilla. En vielä tiennyt, että lahjakkuuden kehittyminen taidoksi vaatii 10 vuotta ja 10 tuhatta tuntia harjoitusta.

Sen kyllä tiesin, että kehittyäkseen oli tultava itseksi. Erosin lukiosta, erosin kirkosta, kieltäydyin aseista. Menin töihin. Menin naimisiin. Menin ongelle ja pelastin kolme humalaista hukkumasta, palkkioksi sain 30 markkaa – mietin ihmisen arvoa.

Palasin koulunpenkille. Luin intohimoisesti. Tähtäsin priimukseksi, ylsin toiseksi. Valkolakki päässä kävelin Pitkän sillan yli Helsingin yliopistoon ja ilmoittauduin latinan ja voimanhankinnan peruskurssille.

Kirjoittamisen harjoitusvuodet tulivat täyteen ja Gaudeamus kustansi esikoiskirjani, Ylioppilaslehti julkaisi juttujani ja Alibi tarjosi esityslavan yhden miehen näytelmille. Kuvataidetta esittelin Nuorten näyttelyissä Taidehallissa.

Kahdeksantena opiskeluvuonna työskentelin päivät toimistossa ja kirjoitin graduni loppuun. Valmistuttuani hain kahta työpaikkaa, kansanopiston opettajan ja paikallislehden toimittajan. Minusta tuli luovan kirjoittamisen opettaja, vaikka en tiennyt, mitä sellainen opettaa. Kohta 30 vuotta olen ottanut siitä selvää, pisimpään suunnittelijana Helsingin yliopistossa. Kirjoitin ja julkaisin kirjoja.

Vapaaehtoistyötä olen tehnyt Parkinson-järjestöissä saatuani diagnoosin 48-vuotiaana. Työikäisenä sairastuneiden asemasta olen julkaissut mielipidekirjoituksia Helsingin Sanomissa, keskustellut Porin Suomi-areenalla ja puhunut eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa. Suunnittelin kaksivuotisen Ray-rahoitteisen hankkeen ”Parkinson työssä”, joka työllisti minua eri puolilla Suomea.

Kansainvälinen potilastoiminta on tullut tutuksi, kun minut lähetetiin eurooppalaisten järjestöjen vuosikokoukseen Lontooseen. Maailmankongressiin Kanadaan lähdin itse, Yhdysvaltoihin jo vein delegaation.

Työkyvyttömyyseläkkeellä on aikaa kirjoittaa ja silloin tällöin opettaa. Parasta on, kun saa heittäytyä kiinnostavien tarinoiden kirjoittamiseen kiinnostavien ihmisten kanssa.

Tule mukaan kirjoittamaan!

Maanantaisin klo 17–19 Voudintiellä kirjoitetaan luovasti (omasta) elämästä.

Kirjailija ja kirjoittajaohjaaja FM Timo Montonen ohjaa kurssilaisia. Ryhmä on tarkoitettu kaikille kirjoittajamisesta kiinnostuneille yhdistyksen jäsenille ja muille pääkaupunkiseudun vammaisille henkilöille.

Ohjelma 

16.9. Tutustuminen, tavoitteet, ohjelma. Omakuva
23.9.  Muistelemisen apukeinoja. Esineen tarina
30.9. Elämänpolku. Elämä lyhyenä kertomuksena
7.10. Kertojan rooli ja näkökulma
14.10. Muisteleva, eläytyvä ja tulkitseva kertoja
21.10. Kolmen tosilauseen tekniikka. Faktaa, havaintoa, viisautta
28.10. Miellekartta elämästä. Aiheita
4.11. Tarinoita elämästä. Alku, keskikohta ja loppu
11.11. Kirjoitetun kielen tehtäviä. Tietoa, tunteita, nautintoa
18.11. Kertomisen muotoja. Kerronta, kuvaus, dialogi
25.11. Havainnollistaminen. Lausemuotoja ja kielikuvia
2.12. Kertaus ja palautetta

Kurssille mahtuu korkeintaan 20 osallistujaa. 

Hinta HIY:n jäsenille 39 €, muille 78 €

Ilmoittautumiset: toimisto@hiy.fi / puh. 09 7206 240