HIY:n syyskokous maanantaina 23.11.2026

23.9.2026

HIY:n syyskokouksessa 23.11. käsitellään tänä vuonna vain sääntömääräiset asiat. Syyskokouksen tärkeimpiä sääntömääräisiä asioita on hallituksen jäsenten valinta. Sääntöjemme mukaan hallituksen jäsenten kausi on kaksivuotinen, ehdokkaaksi voi asettua myös uudelleen. Puolet hallituksen jäsenistä ja puheenjohtaja / varapuheenjohtaja valitaan siis vuorovuosin. Tänä vuonna on vuorossa puheenjohtajan valinta.

Syyskokouksessa hyväksytään myös toimintasuunnitelma ja talousarvioesitys vuodelle 2027. Nämä tulevat kotisivuille tutustuttavaksi viimeistään viikkoa ennen kokousta.

HIY:n säännöt määräävät, että yli puolet hallituksen jäsenistä on oltava fyysisesti vammaisia tai toimintaesteisiä henkilöitä.

Hallituksen tehtävänä on:

  • johtaa yhdistyksen toimintaa huolellisesti yhdistyksen tarkoituksen mukaisesti;

  • panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset;

  • hoitaa huolellisesti yhdistyksen taloutta ja omaisuutta sekä päättää yhdistyksen rahavarojen käytöstä ottaen huomioon sääntöjen määräykset sekä yhdistyksen kokousten ohjeet ja päätökset;

  • huolehtia siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty;

  • laatia kalenterivuosittain tilinpäätös ja vuosikertomus sekä jättää ne tilin- tai toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta;

  • laatia syyskokoukselle toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaa kalenterivuotta varten;

  • kutsua koolle yhdistyksen kevät-, syys- ja ylimääräiset kokoukset sekä valmistella niissä käsiteltävät asiat;

  • hyväksyä ja erottaa jäsenet;

  • pitää yhdistyksen jäsenluetteloa;

  • nimetä tarvitsemansa toimikunnat sekä valvoa ja tarkastaa, että yhdistyksen kokousten sekä hallituksen asettamat toimikunnat hoitavat huolellisesti tehtävänsä ja tekevät niistä aikanaan tili- ja muut selvitykset hallitukselle;

  • ottaa ja erottaa toimihenkilöt, määrätä heidän tehtävänsä ja palvelusuhteen ehdot;

  • edustaa yhdistystä; sekä

  • valita edustajat niihin yhteisöihin, joiden jäsen yhdistys on.

HIY omistaa kaksi kokonaista vuokrakerrostaloa (120 asuntoa) ja lisäksi asunto-osakeyhtiöissä 31 vuokra-asuntoa ja se ylläpitää jäsenilleen lomakylää Itä-Helsingissä. Lisäksi sillä on muita sijoituksia. Hallituksen jäseneksi toivotaan hakeutuvan henkilöitä, joilla on osaamista ja ymmärrystä yhdistystoiminnasta, taloudesta, kiinteistöistä, vammaispolitiikasta ja/tai vaikuttamisesta. HIY:n hallituksessa on mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa vakavaraisen yhdistyksen toimintaan ja tulevaisuuteen. Toimiston henkilökunta toteuttaa hallituksen sille antamia tehtäviä ja vastaa toimistaan hallitukselle.

Hallituksen jäseneksi haluavilla on mahdollisuus esitellä itsensä jäsenistölle jo ennen syyskokousta. Voit lähettää lyhyen esittelyn ja halutessasi kuvan itsestäsi toimiston sähköpostiin toimisto@hiy.fi viimeistään 13.11. Kerro taustastasi, osaamisestasi ja asioista, joita haluaisit hallituksen jäsenenä olla HIY:ssä edistämässä. Lisäksi voit kertoa, jos haluat olla ehdolla hallituksen puheenjohtajaksi. Pidätämme oikeuden lyhentää liian pitkiä esittelyjä. Toimistossa kootaan ehdokkaiden esittelyt ja ne ovat nähtävillä ennen kokousta yhdistyksen kotisivuilla ja paperimuodossa toimistolla. Myös kokouksessa saa edelleen ilmoittautua ehdokkaaksi. 

Virallinen osallistuminen ja äänestäminen on mahdollinen tietoliikenneyhteyksin. Digipisteen Jouni Ahonen neuvoo tarvittaessa etukäteen. Kokouspäivänä emme valitettavasti ehdi tarjota neuvontaa. 

Ennakkoilmoittautuminen on tärkeää, sillä äänestäminen etänä ei ole mahdollista, jos ei ole ilmoittautunut viimeistään perjantaina 20.11. toimisto@hiy.fi / 09 7206 240.

Hallituksen jäsenistä erovuoroisia ovat: puheenjohtaja Kristiina Karhos ja jäsenet Kirsi Chime, Pekka Hätinen, Tuula Partanen ja Paula Talpia. He saavat toki asettua edelleen ehdolle niin halutessaan. Kesken kauden 2026-2027 eronneen Antonio Sahan tilalle tulee valita jäsen kauden vuoden 2027 loppuun asti.

Hallitukseen tulee siis valita yksi henkilö vuodeksi 2027 sekä puheenjohtaja ja ja neljä muuta jäsentä kaudeksi 2027-2028.

Hallituksessa kauden 2026-2027 jatkavat: varapuheenjohtaja Markku Poikela ja jäsenet Heikki Aulio, Risto Kujanpää ja Viktoria Welling.