VR ottaa 4.6. käyttöön EU:n vammaiskortin.

5.6.2018

Vammaisasiakkaiden matkustus helpottuu - EU:n vammaiskortti käyttöön VR:n kauko- ja lähijunissa

04.06.2018 11:09 Ajankohtaista, Mediatiedotteet . vr.fi

 

VR ottaa 4.6. käyttöön EU:n vammaiskortin. Koko EU:n alueella voimassa olevalla kortilla vammaisasiakas voi todistaa oikeutensa vammaispalveluihin sekä maksuttomaan saattajalippuun VR:n kauko- ja lähiliikenteen junissa. EU:n vammaiskortin lisäksi VR parantaa vammaisten palveluja kouluttamalla henkilökuntaa, harjoittelemalla pelastustilanteita ja kehittämällä uusia myyntikanavia yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa.

Kelalta haettava vammaiskortti yhtenäistää ja helpottaa vammaisuuden todentamista koko EU:n alueella. Kortilla osoitetaan oikeus maksuttomaan saattajalippuun, silloin kun vammaiskortissa on A-merkintä. Saattajalle voidaan ostaa maksuton lippu vr.fi-verkkokaupasta, puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta 0800 166 888 tai aseman lipunmyynnistä. A-merkintäisen vammaiskortin lisäksi näkövammaiskortti ja pyörätuoli oikeuttavat edelleen maksuttomaan saattajalippuun.

Vapaaehtoisen vammaiskortin hinta on 10 euroa ja tänä vuonna haettu kortti on voimassa vuoteen 2028. Kortti käy koko EU:n alueella niissä palveluissa, joiden tarjoajat ovat sitoutuneet vammaiskorttikohteiksi.

- Meille oli luontevaa lähteä heti mukaan kokeiluun vammaiskortin käytöstä. Vammaisasiakkaat ovat meille tärkeä asiakasryhmä, ja olemme jo vuosia kehittäneet palveluja tiiviissä yhteistyössä eri järjestöjen kanssa, kertoo palvelukonseptivastaava Pia-Mari Sotavalta.

Suomessa EU:n vammaiskortin kehittämisestä ovat yhteistyössä vastanneet vammaisjärjestöt, palveluntarjoajat, Kela, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Sosiaali- ja terveysministeriö. Vammaiskorttia kokeillaan vuoteen 2020. Lisätietoa kortista ja sen myöntämisperusteista löydät osoitteesta www.vammaiskortti.fi.

Vammaisasiakkaat mukana palvelujen kehittämisessä

VR on innolla mukana myös Mutual Trust -hankkeessa, jossa tarkoituksena on parantaa vammaisasiakkaiden, pelastusviranomaisten ja liikennöitsijöiden välistä pelastusyhteistyötä. VR järjestää syksyllä Ilmalan varikolla junan evakuointiharjoituksen, johon osallistuu VR:n henkilökuntaa ja eri vammaisryhmiä edustavia vapaaehtoisia.

- Meille on tärkeää olla mukana tässä hankkeessa, sillä erityisesti sujuva kommunikointi ja nopea yhteistyö ovat pelastustilanteessa kriittisiä. Evakuointiharjoituksella haluamme parantaa toistemme ymmärtämistä ja lisätä luottamusta, kertoo matkustajaliikenteen turvallisuuspäällikkö Matti Moisio.

Harjoitustilanteesta tehdään video, jota hyödynnetään junahenkilökunnan kouluttamisessa. Mutual Trust -hanke on tasavallan presidentin suojelema ja VR:n lisäksi mukana ovat muun muassa Finavia sekä Tallink & Silja Line. 

Alkuvuonna 2018 valmistui myös verkkokurssi VR:n asiakaspalveluhenkilökunnalle vammaisen asiakkaan kohtaamisesta. Kurssin sisältö suunniteltiin yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa ja sen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta lisäämällä VR:n henkilökunnan valmiutta ja ymmärrystä eri vammaisasiakkaiden kohtaamisesta palvelutilanteissa. 

Lisäksi vammaisasiakkaat ovat mukana VR:n uusien lippuautomaattien kehittämisessä. Uusi automaatti on muun muassa korkeudeltaan ja näytön ominaisuuksilta entistä esteettömämpi. Vanhat automaatit on tarkoitus korvata uusilla vuoden 2018 loppuun mennessä.

Asemien avustuspalveluista positiivista palautetta

Viime joulukuussa VR lähiliikenteessä otettiin käyttöön uusi, maksuton ramppipalvelu, jossa junahenkilökunnan voi tilata auttamaan junaan nousussa vain kahden tunnin ennakkoilmoituksella.  Palvelu tilataan veloituksetta numerosta 0800 166 888 ja aikaisintaan tilauksen voi tehdä 36 tuntia ennen junan lähtöä. Ramppipalvelun voi tilata myös sähköpostitse. 

Palvelu on käytössä niissä lähijunissa, joissa ei ole sähköistä ramppia. Käytännössä tämä koskee VR:n matalalattiaisella Sm4-kalustolla ajettavia R- ja Z-lähijunia Tampereen ja Lahden suuntaan. Palvelua testattiin vammaisjärjestöjen kanssa ennen käyttöönottoa ja palaute on ollut erittäin positiivista.

Kaukoliikenteen asemilla on ollut vuodesta 2009 alkaen käytössä maksuton avustuspalvelu, jonka vammainen tai liikkumisrajoitteinen asiakas voi tilata veloituksetta ennen matkaa. Vuoden 2018 alusta ennakkotilausaikaa lyhennettiin asiakkaiden toiveesta 42 tunnista 36 tuntiin.