Kolme vammaisyhdistystä palkkasi yhteisen liikuntakoordinaattorin

Kolme vammaisyhdistystä palkkasi yhteisen liikuntakoordinaattorin

TIEDOTE 8.10.2009


Vuoden 2009 keväällä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry (HUN), Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) ja Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry tarttuivat tilaisuuteen ja hakivat Opetusministeriön myöntämää ja Veikkauksen rahoittamaa uutta urheiluseuratukea yhteisen liikuntatyöntekijän palkkaamiseen. Tukea saattoivat hakea seurojen lisäksi myös useamman pienen toimijan yhteenliittymät, joiden tehtäviä voidaan hoitaa yhteisesti ja joilla ei yksin olisi mahdollisuutta palkata työntekijää.

Tämä kolmen yhdistyksen yhteenliittymä oli yksi niistä 200 liikuntaseurasta, joille Opetusministeriö myönsi seuratukea päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Liikuntaseurana näillä kolmella yhdistyksellä on yhteensä 4913 jäsentä ja yli 600 viikoittaista liikkujaa. Voimien yhdistäminen antaa uusia mahdollisuuksia yhdistysten toimintaan.

Yhdistysten tavoitteena on yhteistyö- ja synergiaetujen löytämisen ohella toimia pilottihankkeena vammaisliikunnassa ja luoda paikalliseen vammaisliikuntaan toimintamalli muillekin pienille vammaisyhdistyksille ja erityisryhmille, yhteisten resurssien avulla. Päätoimisen liikuntatyöntekijän avulla tarjotaan paremmat vammaisliikunnan harrastusmahdollisuudet, lisätään erityisesti ikääntyvien vammaisten henkilöiden liikuntamuotoja, turvataan vammaisliikunnan toimintaedellytyksiä ja kehitetään uusia toimintamuotoja.

Yhteenliittymällä pyritään myös kohti seuratuen yleisiä tavoitteita: lisätään liikkujien määrää urheiluseuroissa, parannetaan nykyisten harrastajien tyytyväisyyttä ja toiminta-aktiivisuutta sekä kehitetään seuratoimintaan uusia toimintamalleja.

Yhdistykset edistävät paikallistason vammaisliikuntaa myös yhdessä uuden valtakunnallisen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa. VAU ry:n perustivat 17.9.2009 Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry (NKL), Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) sekä Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU).

Kolmen paikallisen vammaisyhdistyksen yhteisesti palkkaama liikunnanohjaaja/ -koordinaattori Jenni Blomqvist aloitti työt elokuun lopussa. Jenni työskentelee pääosin HUN:n toimistosta Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksestä käsin, mutta työaika ja -tehtävät jakautuvat näiden kolmen yhdistyksen kesken. Töihin kuuluu liikuntakurssien arjen pyörittämistä, tapahtumien suunnittelua ja yhteistyön mahdollisuuksien kartoittamista. Jenni on koulutukseltaan fysioterapeutti ja opiskelee paraikaa liikunnan ammattitutkintoa.

Lisätiedot:
Jenni Blomqvist, liikunnanohjaaja/ -koordinaattori
p.  040 178 8858
sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry (HUN),
Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY)
Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry
< Edellinen   Seuraava >